TumpeLo

Olen hyvä neuvomaan toisia heidän ongelmissaan. Etenkin jälkikäteen. Olen elementissäni kun toiset mokaavat ja pääsen ensimmäisenä huomauttamaan asiasta. Nyt olen hankkinut oman elämän! Ja tässä kerron, kuinka sen käytän.

maanantaina, maaliskuuta 29, 2004

Bulldogin poimut, kalkkunan heltta

Aamukahvit pyrskähtivät rinnuksille, kun avasin Eiran sairaalan tiedotuslehden plastiikkakirurgin palstan kohdalta. "Harva meistä vanhenee kauniisti" -asenteella kirjoitettu juttu sai taas monen aikuisen naisen alitajunnan työskentelemään vääristyneen minäkuvan puolesta.

" Varsinkin naisilla muutokset ( kasvoissa) tapahtuvat usein hyvin nopeasti menopaussi-iässä, 40-50 ikävuoden välillä. Tällöin ihon kimmoisuus alenee ja epäelastinen iho maan vetovoiman vaikutuksesta alkaa roikkua. Poskille syntyvät bulldogin poimut, leuan alle kalkkunan heltta, otsa valahtaa ja kulmakarvat alkavat roikkua. Näitä iän tuomia muutoksia ei voi millään keinoin estää, eivätkä mitkään voiteet ja hoidot palauta menetettyä kimmoisuutta."

Olen kenties liian nuori ymmärtämään, miksi nyky-yhteiskunnassa eräs yksilön suurimmista synneistä on olla ikäisensä näköinen. Olen kuitenkin riittävän vanha huomatakseni ikäsyrjinnän alkavan jo tuossa neljänkympin kieppeillä. Kaksikymppisen kaunis naama korvaa viisikymppisen kokemuksen työmaailmassa, lapsensa aikuiseksi kasvattanut ja itsensä löytänyt nainen saa väistyä nuoren kaupunkilais-sinkun elämänkokemuksen tieltä, rinnanympärys sekoitetaan rekrytoitaessa älykkyysosamäärään, kokemuksella ja koulutuksella on turha haastaa reality-TV:ssa vilahtaneita kasvoja. Visionäärit ja palvelujen tarjoajat nuorenevat, niiden kuluttajat vanhenevat, se näkyy jo palvelussa.

" Kun peilikuva joka aamu näyttää yhä epämiellyttävämmältä eikä kosmetologistakaan ole apua, on aika harkita plastiikkakirurgin konsultaatiota."

Kauniista kasvoista ei ole haittaa, mutta kypsymättömyyttä ja sydämen kylmyyttä nekään eivät peitä. Vanheneminen ja sen toivottavasti mukanaan tuoma suvaitseva ja laaja-alainen elämänkatsomus ovat arvoja, joita tulisi hyödyntää paljon nykyistä enemmän. Niin kauan kun aivojenkohotusleikkaukset ovat utopiaa, mestari - kisälli ajattelua voisi toteuttaa muuallakin kuin perinteisissä käsityöläisammateissa.

Heti nukkumaan!

Tietokone kiinni ja nukkumaan!

Uniliitto ry:n järjestämä valtakunnallinen vireysviikko on juuri alkanut. Hyvä ja riittävä uni (aikuisillakin 7-9 h) on yksi ihmisen perustarpeista ja edellytys fyysiselle ja psyykkiselle hyvinvoinnille.

No, hopi-hopi!

Kadonneen vyötärön metsästys

En minä laihduta, olen vain tarkkaillut painoani reilun viikon ajan. Tarkkailu on tosin hankalaa, koska en omista vaakaa tai mittanauhaa. Mutta aina peilin ohi kävellessäni olen nopeasti tarkkaillut vyötäröäni. Vyötärön kaari taipuu vielä väärinpäin.

Olen luopunut kaikista suolaisista välipaloista; sipseistä, naksuista, kierteistä, rinkuloista, popcorneista, suolapähkinöistä ja nakeista. Olen myös luopunut kaikista makeista välipaloista, karkeista ja suklaasta. Paitsi karkkipäivinä. Ja sinä iltana, kun meillä kävi vieraita ja söimme suklaapikkuleipiä ja murotaikinapiirakkaa. Ja sinä iltana, kun mies toi nimipäiväsuklaakakun kotiin. Mutta sitä ei lasketa, nimipäivät ovat vain kerran vuodessa. Olen jokatapauksessa luopunut paljosta.

Työtoverini kertoi, kuinka laihduttajan on terveellistä syödä ylettömösti kerran viikossa. Silloin elimistö ei ehdi tottua niukkaan energiatasoon, vaan sulattaa läskiä entisellä vauhdilla. Tuo kuulosti niin järkevältä, että olen mässäillyt antaumuksella kahtena päivänä viikossa. Tuplateho, näet.

Olen lisännyt päivittäistä liikuntaani. Nykyisin kävelen portaita myöten töihin. Se tekee hyvän vaikutuksen hissiväkeen. Olen myös tehnyt vatsalihasliikkeitä television edessä. Lopetan vasta kun vatsaani sattuu. Kipu ei ole terveellistä. Jaksan taivutella jo melkein kokonaisen mainoksen ajan.

Kaikkein tehokkaimmaksi olen kokenut mielikuvaharjoittelun. Aivan kuin urheilijat. He kuvittelevat voittavansa, ja voittavat. Minä olen kuvitellut itseni litteävatsaisena ja pullearintaisena pikkubikineissä uimarannalle. Ja näin käy. Tunnen jo, kuinka vartaloni muokkautuu.

Ihan helppoa tämä on!

sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2004

Radio Sputnik

Miksi autossani soi Radio Sputnik?

Loskakelillä kiertoteitä pitkin kotiin ajellessa venäjänkielinen molotus luo eksoottisen efektin. Halpa ja turvallinen ulkomaanmatka.

Studion CD-soitin & levyt ovat aitovenäläistä laatua. Joka kolmas kappale jumittaa, juputtaa ja hyppii. Venäjänkielisissä kappaleissa usein kertosäkeiden kohdalla. Taitavat luulla hyppäysten olevan länsimaiseen nykymusiikkiin kuuluva suuntaus. Virheettömien kappaleiden bongaus on jännittävämpää kuin vastaantulevien automerkkien tunnistus.

Hihittelevien naisjuontajien ja yleistietosammakoita suustaan päästelevien miestoimittajien sijaan voi aivojaan lepuuttaa ylimeikatuilla naisäänillä ja raamikkailla mieskommentaattoreilla.

Epämoderni asema ei ole vielä huomannut, että maailmassa on vain 18 soittokelpoista kappaletta. Jumputus toki pysyy vakiona, mutta levyt sentään vaihtuvat.

Alangon veljeksistä vapaa kanava. Lopultakin!

Š Š°Š´ŠøŠ¾ "Š?ŠæŃ?Ń‚Š½ŠøŠŗ" - ѨтŠ¾ Ń?Š¾Š²Ń€ŠµŠ¼ŠµŠ½Š½Š¾Šµ ŠµŠ²Ń€Š¾ŠæŠµŠ¹Ń?ŠŗŠ¾Šµ Ń€Š°Š´ŠøŠ¾ Ń?Š¾Š²Ń€ŠµŠ¼ŠµŠ½Š½Š¾Š¹ ŠµŠ²Ń€Š¾ŠæŠµŠ¹Ń?ŠŗŠ¾Š¹ Ń?Ń‚Š¾Š»Šøцы!

lauantaina, maaliskuuta 27, 2004

Tupakointi tekee tyhmäksi

Tupakoitsijoiden älyllinen kapasiteetti heikentyy nopeammin kuin ei-tupakoivien kanssaihmisten. Tähän johtopäätökseen on päästy tutkimalla neljässä Euroopan maassa 9000 yli 65-vuotiasta henkilöä. Henkistä valppautta mittaavassa testissä tupakoitsijat menettivät vuosittain viisi kertaa enemmän pisteitä kuin savuttomat henkilöt. Upeaa. Eläkkeelle jäätyäni minusta tulee tuttavapiirin Trivial Pursuit-kuningatar!

Olen nyt sinnitellyt neljä kuukautta ilman tupakkaa. Sinnitellyt on tällä hetkellä varsin todenmukainen ilmaisu. Toisten kokemuksia sivusta seuranneena olen huomannut monella olevan tiukimmat hetket kolmen kuukauden kohdalla. Olin hyvin onnellinen ohitettuani tuon merkkipaalun ilman ongelmia, arvaamatta, että oma kiirastuleni ajoittui neljän kuukauden kohdalle. Pari viimeistä viikkoa olen aamuisin herännyt tupakantuskaan, kokenut lähes fyysistä kipua nähdessäni muiden polttavan, kiukutellut, masentunut, kokenut eläväni vain puolella teholla. Pääni päällä on leijunut ilmalaiva Zeppelinin kokoinen ajatuskupla, jossa savuaa juuri sytytetty tupakka...

Lakon ensimmäisinä päivinä ja viikkoina tuli satunnaisia, lyhyitä ja voimakkaita nikotiininkaipuun hetkiä. Motivaatio oli hyvä ja tunne hävisi muutamassa minuutissa. Nykyinen tilani on jatkuvaa, jäytävää tupakankaipuuta. Olen jo tehnyt kauppoja itseni kanssa. Jos polttaisin kesän ja lopettaisin sykyllä uudestaan. Jos polttaisin vain silloin kun juon. Voisin poltaa iltaisin, tupakan tai pari. Tai viikonloppuisin, arkena olisin ilman. Koskaan tuollainen ei ole onnistunut. Jos yhden sytytän, tiedän varmasti vetäväni askin, puolitoistakin siitä lähtien seuraavat kolme vuotta. Mutta jos kuitenkin kokeilisin?

Miehelle koetin valittaa pahaa oloani. Ärähti vain ,etten ole tottunut elämään uusien läskieni kanssa, ja meni tupakalle. Kiitti v***sti. Oma apu siis paras apu. Etsin käsiini syksyllä tupakka suupielessä kirjoittamani "miksi haluan lopettaa" -listani, ja istuin alas pohtimaan, miksi todellakin tätä tuskaa haluan.

1) Vasemmassa kyljessä tuntuu kipua, se pelottaa. (Tuon olin jo unohtanut. Puristavan, kouristavan kivun hengittäessä ja välillä yskin verta. Olin varma, että minulla on jo syöpä. Keuhkokuvassa olisi varmaan viisasta käydä.)
2) En halua haista pahalle. (Polttaessani en voinut kuvitellakaan, kuinka pahalle juuri tupakalta tullut ihminen haisee. Tai että kadulla ja kaupassa tunnistaa polttajat hajun perusteella. Ja turha luulo oli sekin, että vaatteet tulisivat pelkällä tuuletuksella raikkaaksi, tupakanhaju lähtee vasta pesukoneessa.)
3) Voin käyttää hajuvettä. (Nainen+parfyymi+tupakka= YÄK)
4) Hajuaisti takaisin.
5) Makuaisti takaisin. (Maailma on täynnä makuja ja se näkyy vyötäröllä. Eivät kaikki maut tosin hyviä ole, majoneesia ja jauhelihaa en enää suuhuni laita, kun niiden todellisen luonteen opin tuntemaan.)
6) Elämä on paljon helpompaa. ( ??? No, ei tarvitse etsiä tupakkapaikkoja, karata tilanteista parvekkeelle, huolehtia savukevarastojen riittävyydestä yön / viikonlopun / mökkimatkan yli, etsiä tulentekovälineitä, kantaa tupakkavehkeitä joka paikassa mukana, pysähtyä automatkoilla jokaiselle levähdysalueelle polttamaan.)
7) Tupakka rypistää. ( Iho on nauttinut näistä kuukausista. Väri on ihmismäinen, rasvaiset alueet ja kuivuutta hilseilevät läikät ovat hävinneet. Alan ammattilainenkin on kehunut tervettä ihoani. Hienoa!)
8) Raha, hemmetti, sata euroa kuussa. (Pihinä ihmisenä tämä puri hyvin. Ne sata euroa kuussa olen nyt sijoittanut levyihin, kirjoihin, tuoksuihin ja uuden auton osamaksuihin. Ja vähän tietty karkkeihinkin...)
9) Pyörryttää-oksettaa-henki salpautuu. ( Fyysiset oireet unohtuvat helposti. Huomaamattani juoksen viisi kerrosta portaita yläs hengästymättä ja pyörtymättä. Ei olisi syksyllä onnistunut.)
10) Päänsärky. (Hillittömät, monen päivän jysärit ovat historiaa.)
11) Huono esimerkki lapsille. ( Olihan se noloa, kun lapset leikkivät tupakalla käymistä.)
12) Hampaat kuntoon. (Tummentumat tuskin häviävät koskaan, mutta hampaat eivät ole enää illallakaan tahmaiset. Ja naapurin kissa käy nykyisin jossain muualla yökakalla...)
13) Saan pitkät, paksut, kiiltävät hiukset. ( Vähän täytyy itseään huijata, vaikka ei happi hiuksillekaan pahaa tee.)
14) Pääsen yskästä eroon. (Aluksi yskä vain voimistui. Limaa tuli melkein korvistakin ulos. Kurkku oli kipeä ja ääni lähti. Ajastaan keuhkot puhdistuivat ja nyt, yskä, mitä se on?)
15) Saan enemmän aikaa. ( Tupakan kanssa touhuamiseen kului lähes kaksi tuntia päivässä, ja kun unentarve väheni reilulla tunnilla vuorokaudessa, sitä aikaa todellakin on ollut.)
16) Tiedän miehen sisimmässään ärsyyntyvän siitä, että minä pystyn tähän, hän ei!! (Paras kiitos on ollut miehen kommentti "kyllä vituttaa katsoa kuinka sinä et polta, kun minä en itse pysty tuohon samaan". Aika tiukka mimmi, vaikka itse sanonkin!)
17) Ei tarvitse palella ulkona. (Kylmää ja märkää vihaavana ihmisenä on ollut mukava istua sohvannurkassa, ennen seisoin tunnin välein ulkona tuulessa ja tuiskussa kaikkina vuorokauden aikoina.)

Lista jatkuu ja jatkuu, mutta tässä vaiheessa helpotti. Tuo fyysisen pahanolon tunteen muistaminen nostatti kylmän hien pintaan ja vei terän nykytilanteen valittamiselta. Neljä kuukautta sitten olin vain harmaa ihmisen kuori. Nyt olen aidommin minä!

perjantaina, maaliskuuta 26, 2004

Mässäilyä

Iltapäivälehdillä on ollut hyvä viikko. Kiitos siitä kuuluu 23:lle täysin turhalle uhrille, joita on riepoteltu julkisuudessa koko rahan edestä. Surutyöhön kuuluu muistelu ja tapahtumien läpikäynti, mutta oikeuttaako nyt niin trendikkäästi koettu kollektiivinen suru yksityishenkilöiden muiston esittelyyn lehtien sivuilla. Toimittajat ovat tehneet jalkatyötä etsiessään naapureita, työ-, koulu-, ja harrastustovereita saadakseen raportoida kostuneista silmäkulmista ja painuneista päistä. Omaisten surua he ovat kunnioittaneet puhelinsoitoin ja kommentoimalla laajasti omaisten kommentoimattomuutta. Yhden surulehden lukeneena ja yhden aiemmin lööppeihin nousseen onnettomuuden läheltä seuranneena uskallan sanoa, että hyvän maun rajat ovat ylittymässä.

Menetyksen kokeneille toivon voimia ja lähipiiriä, joka jaksaa tukea ja kanssaelää surussa vielä kuukausia. Senkin jälkeen, kun tukipuhelimet ovat sulkeutuneet ja kansan myötätunto siirtynyt muihin kohteisiin.

torstaina, maaliskuuta 25, 2004

Vettä!

Suomesta löytyy vesijohtoverkostojen ulkopuolelta n. 600 000 kaivoa! Kunnalliseen vesihuoltoon kuuluvat taloudet voivat huoleta valuttaa kuivimpinakin kesäpäivinä mielin määrin talousveden laatukriteerit täyttävää vettä hanoistaan. Oman kaivon varassa elävät joutuvat kuivumisen lisäksi huolehtimaan veden mineraali- ja bakteeripitoisuudesta. Mm. valumat, pohjaveden muuttuneet virtaukset, maaperän koostumus tai lähistön maanrakennustyöt voivat vaikuttaa vedenlaatuun. Veden laadun tutkiminen suositellaan tehtäväksi joka kolmas vuosi.

Itse huomasin juottaneeni perheelle melko "mielenkiintoisen" koostumuksen omaavaa vettä viimeisen vuoden ajan. Lapset eivät vielä hohda pimeässä ja melko yksinkertaisilla suodattimilla vältämme jatkossakin tuon riskin. Suosittelen lämpimästi vierailua paikkakuntasi ystävällisesti palvelevassa elintarvikelaboratoriossa.

tiistaina, maaliskuuta 23, 2004

Lyhytterapiaa

Joskus on terapeuttista hävittää elämästään päivä tai pari. Unohtaa kaikki vastuullisen aikuisen roolit ja sulkeutua samanhenkisten ihmisten kanssa sameaan savuiseen tilaan, jossa vuokaudenajat menettävät merkityksensä. Joillekin se juttu voi olla viininmaistajaiset spagettiolkaimellisessa iltapuvussa. Minun juttuni on pitkä kossukänni hyvien jätkien ympäröimänä. Aitosuomalaista lyhytterapiaa, jolla jaksaa arkea taas monta kuukautta.

perjantaina, maaliskuuta 19, 2004

Jenkkakahvat

Vyötärölleni kasvoi yllättäen pienet, pehmeät jenkkakahvat. Sellaiset puolen kouran kokoiset. Ne olivat elämäni ensimmäiset. Elintasorengas! Tunsin aitoa keskiluokkaista onnea. Yksinäisinä koti-iltoina pukeuduin kesähousuihin ja napapaitaan ja paijailin aikaansaannostani. Mielestäni ne olivat kauniit.

Ympristön reaktiot olivat musertavia. Vain heilastelu mustan miehen kanssa olisi voinut herättää enemmän torjuntaa. "Sinähän olet raskaana!" "Olet sitten päästänyt itsesi repsahtamaan oikein kunnolla." "Rasvaimu on ihan OK juttu." "Säälisit läheisiäsi edes pukeutumalla kokosi mukaan." Inhoavia, alentuvia ilmeitä, seksiäkään ei ole irronnut viikkokausiin.

Päätin taipua laihdutuskuurille, elämäni ensimmäiselle sellaiselle. En niinkään ympäristön painostuksesta, vaan syksyn poistoalennusmyynneistä ostamieni kesävaatteiden vuoksi. Silloin vielä hyvin istuvat housut ja shortsit eivät yksinkertaisesti mahdu päälle.

Ensimmäinen yritykseni kesti kaksi minuuttia. Korvasin yhden aterian pakastemarjoin ja laihduttajalle liian suurella sokeriannoksella maustetulla rahkalla. Se oli järkyttävän pahaa, etenkin kun perhe söi samaan aikaan lihapullia ja perunamuusia.

Oli lähdettövä liikkeelle syvemmältä, liikakiloni alkulähteeltä. Hyvät geenit ovat aina suojanneet minua. Olen voinut syödä mitä vain, milloin vain, miten paljon vain painoni siitä juuri muuttumatta. Kun nikotiini on vielä omalta osaltaan kiihdyttänyt aineenvaihduntaani, oli tupakoinnin lopettaminen ensimmäinen virheeni. Jäätyäni samalla vaille toistuvaa oraalista mielihyvää tuottavaa tuprutteluhetkeä hain lohtua lanttu- ja porkkanatikkujen sijaan karkkihyllyltä. Se oli toinen virheeni. Edes geenini eivät suojanneet minua neljältä valkosuklaalevyltä ( ? 200 g ), kolmelta karkkipussilta ( ? 470g ) ja neljältä perunalastuputkilolta ( ? 200 g ) viikossa. Lopuksi aion syyttää työnantajaani. Aiemmin tein töitä urakkatahtiin ja hiki herahti herkästi pintaan. Vuodenvaihteessa tehtäväkuvaustani taas laajennettaessa huomattiin epäinhimillinen ja lainvastainen työtaakkani. Sain sinänsä ihan mukavan työparin, mutta menetin monta tuntia tehokasta hyötyliikuntaa.

Toki tiedän kuinka tässä on toimittava. Enemmän ja vähemmän. Siis liikuntaa ja herkkuja. Hassua vain on, kuinka ehdin kiintyä tähän pieneen, lainsuojattomaan makkaraani. Anteeksipyydellen kuihdutan sen olemattomiin, mutta lupaan hankkia uuden heti kun tämä naurettava matalavyötäröinen muoti on ohi.

tiistaina, maaliskuuta 16, 2004

Perinteisellä tyylillä

Saavuin töihin vinojen hymyjen saattelemana. "Pullaa pöytään jos noin hyvä yö on ollut", kuittailivat vanhemmat rouvat. Olisikin... Jäykän liikehdinnän takana oli raadollisesti hairahtuminen hiihtolenkille viidentoista vuoden tauon jälkeen. Näitä maallemuuton sivuvaikutuksia.

Kovasti olivat sukset kaventuneet ja mäet jyrkentyneet vuosien myötä. Luistoa riitti taaksepäin, jäisissä alamäissä myös eteenpäin. Jarruja vain ei tuotekehittely ole vieläkään saanut suksiin liitettyä. Mutta mikäpä siinä, keskellä talvista metsää muovilaudat jalkoihin sidottuna oli oivallinen tilaisuus pohtia elämän mielekkyyttä.

Kotona mies uteli ekaluokkalaiselta kuinka äiti oli ladulla pärjännyt. "Nooooo...", venytteli poika diplomaattisesti, "Kyllä se varmaan vielä oppii".

maanantaina, maaliskuuta 15, 2004

Nikotinistin tarina

Tänään on 108:s juhlapäiväni. Ei syntymäpäivni, vaan 108:s päivä ilman tupakkaa! Kolme ja puoli kuukautta, se on pitkä aika se. Pisin jakso sitten ensimmäisen savukkeen sytyttämisen.

Tarinani on se tavallinen. Aloitin nuorena ympäristön painostuksesta. Polttaminen oli sopivan tuhmaa, aikuismaista, harmitonta hupia, joka lisäsi katu-uskottavuutta renttupoikien silmissä. Homma pysyi mukamas hallinnassa, vaikka aski paloi päivässä. Saatoin kuitenkin olla vuorokauden parikin polttamatta, koulussa tai töissä en tupakkatauoilla käynyt. Vuosien myötä tartuin tiukasti nikotiinikoukkuun. Tupakka oli aamulla ensimmäinen ajatus, illalla viimeisenä mielessä, keskellä yötäkin oli joskus herättävä polttamaan. Nikotiinihimon tyydyttäminen aikataulutti tekemiseni tunnin jaksoihin, olin luovuttanut elämäni hallinnan kemialliselle yhdisteelle.

Lopettaminen ei ole vaikeaa. Olen lopettanut kymmeniä kertoja. Lopettamispäätöksen pitäminen sensijaan on. Tälläkin kertaa lopettaminen oli helppoa. Se vaati kuitenkin yli vuoden henkisen työn, muutaman lyhyen harjoitusjakson ja tiukan loppukirin. Halu lopettaa oli ollut jo kauan, voimia ja oikeaa hetkeä siihen ei vain tahtonut löytyä. Luin kaiken käsiinsaamani materiaalin tupakasta, loin itselleni negatiivisia mielikuvia polttamisesta, elin sitku-elämää, sitten-kun-olen-lopettanut... Lopullinen sysäys oli Simon Morganin kirja "Irti tupakasta". Kirja oli erittäin tehokas ja erittäin ärsyttävä. Kaksi viikkoa Morganin ohjeita orjallisesti seurattuani suutahdin ja päätin lopettaa moisen pelleilyn tupakan kanssa. Tähän asti olen päässyt. Fyysiset oireet olivat lieviä, lähinnä yskää, huimausta ja hikoilua. Pitkä valmistautuminen teki henkisestäkin puolesta siedettävän, vain hiukan kiukkua, unettomuutta ja syvää surua "ystävän" poismenon vuoksi.

Nikotiinikorvaushoitoa en itselleni hyväksynyt. En halunnut siirtyä riippuvuudesta toiseen, vaan laittaa huonon tapani kerrasta poikki. Päätös oli omani, mutta lähipiirin tukea olisin kaivannut. Paljoa en tuntemuksistani voinut muille kertoa, sillä polttajat olivat hyvin herkkiä tulkitsemaan minut lopettamistani kehuvaksi terveysterroristiksi, heitä syyllistäväksi petturiksi. Positiivista oli että kukaan ei ottanut tehtäväkseen kiusaamistani ja jatkuvaa tupakan tyrkyttämistä, vaikka muuten kohtasinkin vain kulmakarvojen kohottelua ja "meinasitko pitkäänkin vielä olla ilman" -kommentteja. Tupakoimattomia en uudella tilanteellani vaivannut sitäkään vähää. En kaivannut ainoatakaan huomautusta, kuinka polttaminen on vain selkärangattomuutta ja omaa laiskuutta. Osittain kai näinkin, mutta heroiiniriippuvuuteen verratusta vuosia kestäneestä käyttäytymismallista ei aivan kivutta pääse eroon.

Parhaan tuen löysin kirjapinojen lisäksi suomalaiselta tupakkasivustolta sekä vastaavalta jenkkiversiolta. Keskusteluryhmissä oli aitoa AA-henkeä. Tuntemattomia, mutta samassa tilanteessa olevia nimimerkkejä tuettiin, tuupittiin eteenpäin ja kehuttiin jokaisesta uudesta päivästä. Oman tarinansa sai kertoa kenenkään kyllästymättä, omilla kokemuksillaan pystyi auttamaan kohtalotovereita ja vaikeina aikoina löytyi aina jokin lohduttava lause, hyväksi koettu keino kestää taas hetki eteenpäin.

Koen olevani aito nikotinisti, joka ei voi haaveillakaan kohtuutupakoinnista. Joko poltan askin päivässä tai en polta ollenkaan, kontrollini häviää ensimmäiseen henkoseen. Olen toki hyvin onnellinen nykyisestä tilanteesta, mutta nöyryyttä ei silti saa unohtaa. Eteenpäin on kuljettava pienin askelin, kieli keskellä suuta. Tosiasia on, että nuoruuden valintani on vammauttanut minut loppuiäkseni.

sunnuntaina, maaliskuuta 14, 2004

Lisää kalustoa

Sivu täydentyi laskurilla. Tuli yllättävän helposti, puolivahingossa lähes, ja tietenkin väärään kohtaan. Loppuelämä vierähtääkin rattoisasti koettaessani siirtää sitä lähemmäs oikeaa reunaa.

Hmmm... varsinainen kyttäyspainike. Ironisesti juuri minulla, yksilönvapauden puolustajalla ja poliisivaltion vastustajalla. Kyttäillään!

Kevään ensimmäinen merkki

Lauantai-iltapäivä, aurinko paistaa, talitiaiset laulavat, savupiipuista nousee lämpiävien saunojen tuoksu. Silloin huomasin heidät, lenkkeilijät. Räikeänvärisissä lenkkitossuissaan he ovat taas kaivautuneet talvipiiloistaan ja kansoittavat auringon sulattamat tienpientareet. Yhtä varmasti kuin he syksyllä katoavat ensilumien saavuttua, yhtä varmasti he keväisin ilmestyvät kuin tyhjästä.

Muuttolinnut talvehtivat etelässä, karhut nukkuvat sikeää untaan, sisiliskot vaipuvat horrokseen, mutta missä lenkkeilijät viettävät talvensa? Kokevatko he syksyisin metamorfoosin kasvattaen sukset jalkoihinsa ja keväällä antimetamorfoosin palatessaan taas tossunkuluttajiksi. Koteloituvatko he talveksi ullakoille ja kuoriutuvat kevään korvalla uusi ihonmyötäinen trikoopuku päällään (punamusta näyttää muuten olevan tämän kevään hitti).

Oli miten oli, nuo kireät, hikiset kilometrinnielijät ovat täällä taas. Ollaanpa siis varovaisia liikenteessä!

lauantaina, maaliskuuta 13, 2004

Säätöä

Ulkoasu muuttui hiukan, ei niinkään kauniimmaksi vaan harjoittelun merkeissä, pelkän muuttumisen vuoksi. Onhan tämä helpompaa kuin ruotsin opiskelu...

perjantaina, maaliskuuta 12, 2004

Ihan tavallinen yö

7.30 Raapaisen muutaman kerran tuulilasia ja lähden ajamaan puolisokeana kotiin päin.

8.25 "On tytöllä hieno auto", huikkaa pölyimurikauppiaan näköinen mies parkkipaikalla. Olen pudottaa puolen viikon ruokaostokset jäätikölle. En osaa päättöö, kumpi on kornimpaa, "hieno" autoni, vai tytöttely, jota en ole tällä vuosituhannella enää kuullut.

8.40 Kotona. Ekaluokkalainen käy kierroksilla kertoessaan kuinka oli yksin ollessaan tehnyt menen päivän läksyt etukäteen valmiiksi, paahtanut ihan itse leipiä aamupalakseen ja leikkinyt monta rallikilpailua huoneensa lattialla. Syön kolme sämpylää, neljä ruisleipäviipaletta ja kaksi paahtoleipää. Yksipuolista ja yököttävää. Torkahdan.

9.20 Naapurin poika tulee hakemaan ekaluokkalaista pulkkamäkeen. Naapurin isäntä vie tänään pojat kouluun. Hienoa, saan muutaman minuutin lisää nukkuma-aikaa.

9.30 Sairaalloisen pirteä puhelinmyyjä soittaa. Olen monta vuotta pystynyt pitämään numeroni lähes salaisena, mistä pirusta ne nyt sen ovat löytäneet?? Ei, en todellakaan osta mitään!

9.35 Hampaita pesemättä kaadun sänkyyn. ZZZZZZZZZZZZZZ

11.50 Urheilukaupan poika soittaa. Suksipakettini odottaa noutamista. Kiitos, tätä juuri kaipasinkin...

14.10 Ekaluokkalainen tulee ovet paukkuen kotiin.

14.15 Ekaluokkalainen lähtee ovat paukkuen ulos.

14.30 Ekaluokkalainen käy kavereineen sisällä.

15.00 Huomenta! Vastaan jälleen puhelimeen. Syksyllä viimeksi näkemäni tuttava jutustelee hetken ja melkein lupautuu kyläilemään. Vakuutan, että yötyö ei poissulje sosiaalista kanssakäymistä.

15.20 Haen kaksivuotiaan tarhasta. Ajamme suksikauppaan.

15.40 Urheilukaupan poika kertoo, että suksipakettini ei olekaan valmis, voisinko hakea sen myöhemmin... Vain hiukan ääntä kohottamalla teen selväksi, että en todellakaan voi, ja poika häviääkin vikkelästi takahuoneeseen. Viidessä minuutissa saan haluamani ja lisäksi kiitettävän tarkan selostuksen suksien käyttöohjeeksi.

16.30 Teen pikaisen chilikastikkeen kaksivuotiaan syödessö leipää. Koetan juoda kahvia, lukea aamulehteä ja siivota keittiötä. Ekaluokkalainen tulee sisälle ja ensimmäisen kerran tällä viikolla syö kiukuttelematta.

17.30 Ulkovaatteiden pukemista, ekaluokkalainen on vietävä pallopeliharjoituksiin.

18.15 Ulkovaatteiden riisumista, palaamme kaksivuotiaan kanssa kotiin. Talo on selvästi viilentynyt, laitan takkaan tulet. Syön itse.

18.45 Ulkovaatteiden pukemista, ekaluokkalainen on haettava takaisin kotiin.

19.15 Ulkovaatteiden riisumista, kuinka tästä nousee aina näin suuri sota??

19.30 Mies tulee kotiin, lasten huudon yli yritämme keskustella kiireismmät asiat. Teen eväät, laitan lapset yökuntoon ja siivoan taas keittiön. Kuulen vasta nyt Madridin pommi-iskuista. Ajattelen hetken rasistisia ajatuksia.

20.30 Autoon ja pimeälle tielle. Hetki rauhoittavaa yksinoloa.

21.30 Kymmenen tunnin työrupeama taas edessä.

Siis ihan tavallinen yö!

torstaina, maaliskuuta 11, 2004

Ihan tavallinen päivä

6.00 Mies lähtee töihin, lapset heräävät. Hoh-hoijaa... Aamupuuro, piirrettyjä, pannullinen mustaa kahvia, erotuomarina oloa veljesten nujakoinnissa, vaatehuoltoa, pikkusiivoilua, pelejä jälkikasvun kanssa.

8.50 Aurinko paistaa, pakkanen laskee. Ekaluokkalainen ehtii laskea tunnin kanssamme mäkeä ennen kouluun lähtöä. Kävelemme postilaatikolle ja teemme lumitöitä kaksivuotian kanssa.

11.00 Sisälle. Lämmitän toissapäiväistä pataruokaa. Kaksivuotias sinnittelee ruokailun, mutta pöydästä noustuaan kaatuu olohuoneen matolle... ja nukahtaa siihen.

12.00 Päiväunien ajan teen PK-yrityksen viimeisiä helmikuun yhteenvetoja, soittelen virastoihin ja kasaan tositteita tilitoimistolle.

13.45 Ekaluokkalainen kotiutuu nälästä huutaen. Välipalan jälkeen hän alustaa sämpylätaikinan. Kaksivuotias herää ja lähdemme jälleen ulos.

15.30 Ekaluokkalainen on jo unohtanut sämpylät ja kadonnut naapuriin. Menemme sisälle, työnnän kaksivuotiaalle omenen käteen, leivon ja laitan takkaan tulet.

16.00 Sohvalla televisiota katsoen... oikeasti luen lastenkirjoja ääneen ja koetan juoda kahvia.

17.00 Päristelen pikkuautoilla ja laitan nopeasti ruokaa. Syömme kaksivuotaan kanssa.

18.00 Laitan saunan lämpiämään. Soittelen lapsenvahtia viikonlopuksi. Pihalla järjestetään rattikelkkailun mestaruuskilpailut, kirjallisen kutsun velvoittamana palelen vielä varttitunnin pihalla.

19.15 Lapsenvahti järjestyy. Kokoan eväitä ja vastailen Suomen Gallupin puhelinkyselyyn mainoksista, joita en ole aiemmin huomannut. Turhaa.

19.40 Ekaluokkalainen tulee lumisena sisälle, menen nuoremman kanssa saunaan. Kiuas olisi tarvinnut vielä yhden pesällisen lämmetäkseen kunnolla, mutta kovalla löylynheittämisellä tarkenee.

20.10 Mies on tullut kotiin ja näemme ohimennen eteisessä. Pikainen kuivaus ja ehostus samalla kun laitan kaksivuotiaan yökuntoon.

20.30 Starttaan auton ja lähden pimeälle taipaleelle.

21.30 Olen ollut hereillä 15,5 tuntia ja edessä on vielä kymmenen tunnin työvuoro.

... eli ihan tavallinen päivä. Kotiäitiyttä, yrittäjyyttä ja palkkatyöläisen elämää. Aamulla tilitoimiston ja kaupan kautta kotiin. Nukkumaan saatan päästä jo kymmeneltä.

keskiviikkona, maaliskuuta 10, 2004

Pieniä iloja

Ekaluokkalainen oppi viimeinkin sitomaan napakan rusetin.

Kaksivuotias oppi poksauttelemaan kuplamuovia. Oikeasti. (Mikä siinä on niin addiktoivaa??)

sunnuntaina, maaliskuuta 07, 2004

Sunnuntaiajelu

Lapsuudesta muistan sunnuntaiajelut. Pakkauduimme koko perhe autoon ja kiertelimme lähiseutujen pikkuteillä. Kävimme tankkaamassa parinkymmenen kilometrin päässä, söimme jäätelöt naapuripitäjän kioskilla, ylitimme lossilla kapean salmen tai vain parkkeerasimme kahvilan pihaan pikatien varteen ja katselimme ihmisiä.

Seuratessani sivuikkunasta maisemien vaihtumista kuuntelin kuinka vanhempani laittoivat pientä maailmaansa järjestykseen. "Tuossa on se salaman polttama mökki." "Pöntisen lisärakennus ei taida ehtiä valmistua ensimmäisiin pakkasiin." "Veikko on näemmä ajanut uuden Valmettinsa pyhäksi keskelle pihaa näytille." "Olikos tuo se Turusen nuorin, joko silläkin on kortti..." Radiossa Esko Riihelä kertoili paluuliikenteestä, Lea Laven lauloi.

Autosta nousin aina kuin unesta heränneenä. Olin saanut olla hetken turvallisen ulkopuolinen, kuin kiertoajelulla seuraamassa sivusta ihmisten arkea.

Tähän samaan ajelehtivaan olotilaan pääsen viel aikuisenakin pitkillä automatkoilla. Pää tyhjenee ajatuksista, uudet ideat ja ohikiitävän maiseman herättämät mielikuvat täyttävät tyhjentyneen tilan. Parisuhteen lapsettomassa vaiheessa, silloin kun vielä oli mahdollisuus itsekkääseen kiukutteluun, mies käytti tätä hyväkseen. Muutaman viikon puhumattomuuden jälkeen hän istutti minut autoon. Sata kilometriä, kuppi kahvia ja suomalainen maalaismaisema laukaisivat mykkyyteni. Näiltä ajeluilta palasimme ystävinä, asiat halkipuhuttuina.

Niin turhaa, mutta niin terapeuttista. Sunnuntaiajelu.

lauantaina, maaliskuuta 06, 2004

Tiedoksi...

Kun vanhenen, dementoidun ja joudun ympärivuorokautiseen laitoshoitoon, KIELLÄN EHDOTTOMASTI rutiininomaisen afro-säkkärä-permanentin laiton harmaisiin hapsiini.

Tee hoitotestamentti! Pidä mukanasi lompakossa, anna omalääkärillesi sekä liitettäväksi hoitavan sairaalan papereihin.

perjantaina, maaliskuuta 05, 2004

Vaatteet on mun aatteet?

"Timo Rautiainen ei tallennu väreissä", julistivat Juuso ja Peltsi aamuohjelmassaan. Naistenlehti Anna oli suuressa värikkyydessään tehnyt täysin mustavalkoisen, parin aukeaman pituisen henkilökuvan herra Rautiaisesta.

Pojat pohtivat kameroiden kuntoa ja hyvän ihmisen värinsitomiskykyä. Minä pohdin, koskettaisivatko Rautiaisen sanoitukset yhtä syvältä, jos hän pukeutuisi löysiin shortseihin ja havaijilaispaitaan. Romahtaisiko Jari Sillanpään levymyynti jos hän kävisi Andy Mc Coyn vaatekaapilla. Olisiko Britney Spears nykyisellä paikallaan, jos hänellä olisi upean Heinäsirkan ulkomuoto. Voisiko gootti-habituksella esittää trancea.

Tarvitseeko hyvä musiikki menestyäkseen siihen liitettyjen mielikuvien toteutumista?

Nuorena, kun vaatteet näyttivät aatteet ja ympäristön mielipiteillä oli vielä jotain merkitystä, oli hyvin hämmentynyt kaiken lokeroinnista. Kuinka valita puoli teddyjen ja punkkareiden välillä, kun kasettikokoelmasta löytyi Pelle Miljoonaa, Matchboxia, Hassisen konetta, Stray Catseja, Sex Pistolsia, Teddy and the Tigersiä. Ultravoxin löydettyäni sekosin hetkeksi konemusiikkiin. Häpesin itseäni rohkeuden puutteesta ihaillessani uusromantikkojen mahtipontista pukeutumista ulkomaisten lehtien sivuilta. Kun vielä kotona isäni harvoilta levyiltä kuulemani Olavi Virta upposi upealla äänellään teinityttöön, pidin itseäni kohtuullisen häiriintyneenä. Kuinka ongelman ratkaisin? Hah-hah-hah, hyvin 80-lukulaisesti. Permanentti, paljon hilettä ja värikkäät vaatteet, mokkabootsit, käännetyt lahkeet ja hakaneula korvassa. Huh-huh!

torstaina, maaliskuuta 04, 2004

Tänään kotona

Selailin vanhoja lehtiä verhoideoita etsien. Silmiini osui useampiakin rakkaudella ja antaumuksella sisustettuja koteja, joissa tekijänsä mieltymykset näkyivät selkeinä ja hallitsevina läpi koko asunnon. Näinhän sen tulee ollakin, koti olkoon asujansa näköinen. Juuri niin persoonallinen tai tavallinen kuin kukin viihtyäkseen tarvitsee.

Ongelman siemen on kylvetty, kun asukkaita tuohon tekijäns näköiseen kotiin pitäisi sovittaa enemmän kuin yksi. Syyttävä sormeni osoittaa nyt vaimoväkeä; "Vaaleanpunainen väri kulkee vahvana teemana läpi asunnon." "Emännän herkkä ja häkellyttävän laaja enkelikokoelma on näyttävästi esillä jokaisessa huoneessa." "Ruusut kukkivat läpi vuoden romanttisessa sisustuksessa."

Miehen istuttaminen pitsipeitolla verhotulle sohvalle on alkavaa alistamista. Pienin koriste-esinein vuorattu pastellinsävyinen eteinen saa miehen heti kotiin tullessaan muistamaan paikkansa. Miehen johdattaminen puhviverhoin, ruusuköynnöksin ja antiikkinukein ympäröityyn aviovuoteeseen on henkinen kastraatio!!!

Ehkä vain luen vääriä lehtiā...

keskiviikkona, maaliskuuta 03, 2004

Bodybuilding

Lumipeitteen vahvuus kotipihassa 55 cm, kaksinkertainen vuotuisiin keskiarvoihin verrattuna.
Hauis +1 cm. Vyötärö -3 cm.
Maallemuuton jälkeen en ole kaivannut maksullista bodybuildingia.

tiistaina, maaliskuuta 02, 2004

Matti Nykänen on suositumpi kuin koskaan (IL)

Ei voi kuin ihailla miestä, joka pompahtaa pinnalle kuin ongenkoho jokaisen vastoinkäymisen jälkeen ja nauttii suurta kansansuosiota ääneenlaulamisestaan huolimatta.

Olen mielessäni jo kauan ideoinut kokoillan Nykäs-leffaa, nyt sellainen on onneksi (?) oikeastikin tekeillä. Elokuvahan olisi ollut sula mahdottomuus ilman Matti Nykästä. Vaikka maailmasta olisikin ehkä löytynyt muutama mielikuvitukseltaan riittävän lennokas käsikirjoittaja, uskottavuus leffalta olisi mennyt jo ennen puoliväliä. Rajansa se on roskaviihteelläkin.

Omassa visiossani alkukuvana olisi vuoden 2003 turhin julkkis -äänestyksessä hopealle jäänyt Janita Janatuinen. Hän lausuisi implanttiensa ( 8 933,333 €/l ) yli ainoan kuolemattoman lauseensa: " Matti Nykänen on tullut julkisuuteen tyhjästä, eikä ole oikeastaan tehnyt mitään." Tästä rävähtäisi silmille 112 minuuttia hektistä kerrontaa jyväskyläläisen tarkkailuluokkalaisen matkasta maailman parhaaksi mäkihyppääjäksi ja kansan syvien rivien rakastamaksi antisankariksi. Hallitukset vaihtuvat, markka menetettiin, mutta Matti on ja pysyy! Uskokaa vain, kehä kolmosenkin sisäpuolelta löytyy monen muorin pöydänkulmalta leikekirja, jossa on dokumentoitu satuhäät ja erot, kihlaukset, lapset ja uskoontulot, levytyssopimukset, strippauskeikat ja mitaleiden myynnit, maailmanvalloitukset, raittiuslupaukset ja puukkotappelut. Tuhlaajapojalle löytyy aina kaiken anteeksiantavaa ymmärtämystä.

Matin sanoin, " Elämä on ihmisen parasta aikaa", jään jännittyneenä odottamaan tulevaa.



Paras merkintä