TumpeLo

Olen hyvä neuvomaan toisia heidän ongelmissaan. Etenkin jälkikäteen. Olen elementissäni kun toiset mokaavat ja pääsen ensimmäisenä huomauttamaan asiasta. Nyt olen hankkinut oman elämän! Ja tässä kerron, kuinka sen käytän.

perjantaina, huhtikuuta 30, 2004

Vappua

Tiedän olevani toinen jalka haudassa, kun ensimmäistä kertaa elämässäni toivon sateista vappua. Juuri kylvämäni nurmikko tarvitsee enemmän kostuketta kuin oma kurkkuni.

xxxxxxxxxx

Naapuri on muuttunut varsin yksisanaiseksi, huuteli tänään tontiltaan "hoo vee". Kai hän tarkoitti, Hyvää Vappua?

HV kaikille.

torstaina, huhtikuuta 29, 2004

Huono äiti

Ekaluokkalaisen repusta löytyi ennakkovaroitus koulun äitienpäiväjuhlasta. Yli kaksituntisessa tilaisuudessa juhlakansaa viihdytetään mm. runonlausunnalla, koulukuoron esityksillä, paikallisen torvisoittokunnan potpurilla, rehtorin tervehdyksellä, balleriinojen pyörähtelyllä, lasten harmonikan ja nokkahuilun soitolla sekä tietysti buffetilla. Puolitoista viikkoa aikaa hankkia itselle juhliin osallistumisen estävä elämää suurempi tragedia.

Jos raskaaksi hankkiutumisen aikoihin olisin ollut tietoinen kaikista kissanristiäisistä, joihin vanhempien oletetaan hymyssä suin osallistuvan niin järjestäjinä kuin yleisönäkin, olisin harkinnut asiaa toisenkin kerran.

Jos luokasta yksi oppilas hallitsee haitarinsoiton alkeet, miksi muut kaksikymmentäyksi lasta vanhempineen pakotetaan kuuntelemaan epävireisesti soitettua Metsäkukkia? Kuinka päiväkotien yhteislauluilla venytetyt pihajuhlat osuvat aina toukokuun koleimmalle päivälle? Miksi joulujuhlissa lapset esiintyvät suuressa salissa, jossa ensimmäistä riviä lukuunottamatta yleisö ei kuule, eikä viidettä riviä kauempaa edes näe ohjelmanumeroita?

Näitä pohtiessani hyväksy hiljaa sen tosiasian, että tuonpuoleisessa päädyn huonojen äitien helvettiin, ikuiseen lastenjuhlaan.


keskiviikkona, huhtikuuta 28, 2004

Mikäs kiire tässä...

Työmatkani varrella oleva huoltoasema oli vaihtanut automaattiovensa manuaaliseen malliin. Huomasin asian kolistellessani päin laseja, näyttävä sisääntulo karmit kaulassa. Tilanne oli enemmän huvittava kuin nolo. Maksettuani ostokseni kahvion puolelta kiirehti KAKSI herrasmiestä avaamaan minulle ovea. Ulos siis pääsin ilman uutta nenävammaa.

Edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Laajojen maakuntamatkojeni aikana tekemieni puolueettomien tutkimusten perusteella totean, että Suomen hitaimmat automaattiovet löytyvät Hämeestä. Olipa kyseessä jättimarketti tai huoltamokompleksi, hätäisempi matkalainen ehtii jo kääntyä kannoillaan ennenkuin hämeen hitaimmat ovet hiljalleen lipuvat raolleen.

Pankkiautomaateissa, sikäli kun niitä enää löytää, on pankin imagoon sopiva palvelunopeus. Nordean olen rankannut nopeimmaksi, rauhallisin tahti taas on maitotilien talletuksia varten perustetulla Osuuspankilla. Suosittelen elämysmatkakohteeksi hämäläisen pikkukunnan OP-laskunmaksuautomaattia. Koneen kysellessä oletko nyt varma, aivan ehdottoman varma, että haluat suorittaa tämän toiminnon ja arpoessa vielä sen jälkeen maksaako nyt kuitenkaan tätä laskua, ehtii mainiosti siinä samalla vaikka päivittää kommunikaattorilla bloginsa.

tiistaina, huhtikuuta 27, 2004

Kukkia vaimolle

"Äiti, äiti, me käytiin isin kanssa kukkakaupassa", huuteli jälkikasvu innoissaan rynnätessään ovesta sisälle. Tunsin pienen, lämpimän läikähdyksen sisälläni. Mies toi harvoin kukkia, hyvä jos kerran vuoteen, mutta sitä suuremmalla lämmöllä otin ne aina vastaan.

Mieskin ehti lasten vanavedessä sisälle, kourat tyhjinä. "Kaivahan vaimo lapio esille, on nimittäin peräkärry täynnä taimia."

Mitä hemmettiä, ajattelin, kukkakaupassahan te... "Ajettiin tuossa taimiston ohi ja ajattelin tuoda kerralla ne risut, mitä tuonne pihalle suunniteltiin", mies jatkoi. Nappasi minua käsipuolesta kiinni ja raahasi vauhdilla pihalle, hyvä että sandaalit ehdin koukata vääriin jalkoihin. "Katos, angervot tähän ja kurtturuusut vähän niinkun jatkoksi", se touhusi. "Omenapuut ja luumut, myyjä vakuutti että kyllä menestyvät täällä vähän kuivemmassakin paikassa, istutat sitten tänne, ja kaiva riittävän iso kuoppa, haet vaikka muutaman kottikärryllisen multaa aina puuta kohti tuolta naapurin ylijäämäkasasta, sehän lupasi..."

"Huomiseksi ennusteli sadetta, että tänään nuo olisi maahan saatava. Minä käväisen sillä välin lankomiehen luona, Nissanista on venttiilinkannet vietävä hiottavaksi, eikä ukosta ole yksin niiden irroittajaksi. Saatetaan saunoakkin."

Sitten se paska otti ja hyppäsi autoon ja kaasutteli pihasta pois. Minä seisoin, sandaalit vieläkin väärissä jaloissa, kahdentoista astiataimen ja kahdeksan avojuurisen taimen vieressä, lapset sotivat multakokkareilla toisiaan vastaan ja sisällä makkarakeitto kiehui hellalle.

maanantaina, huhtikuuta 26, 2004

Luettua

Sain lopultakin luettua arvostetun ja palkitun Juoksuhaudantien.

Kieltämättä Hotakaisella kynä pysyy kädessä ja muutaman tirskahduksen irroittaminen minulta vaatii jo osuvaa mustan huumorin hallintaa. Aihevalinta tuntui hyvin elämäntilanteeseen osuvalta, tuo tapahtumapaikkakin oli vielä kaukaa menneisyydestä tuttu. Suuret odotukset johtivat surkeaan pettymykseen. Toki suomalaisen miehen elämä on katkeraa taistelua oikeudesta keskiluokkaiseen onneen, mutta kun päivittäin tapaamistani ihmisistä moni varmaankin syö bentsoja kuin näkkileipää, ei tuota ahdistusta jaksaisi enää vapaapäivinä käydä läpi. Onneksi olkoon silti Finlandiasta, lienee jo korkattu ja kumottu tuo palkinto. Itse palaan takaisin ei niin arvostetun ja palkitun kirjallisuuden pariin.

Kuten...

Sujata Massey, Rei Shimuran ensimmäinen tapaus. Luen näitä kirjoja väärässä kronologisessa järjestyksessä, mutta silti hiukan yliampuvat tapaukset imevät mukaansa. Japanilainen miljöö on erilaisuudessaan viehättävä, etenkin jos kyseessä on epäselvä murha. Heitähän on muutenkin niin paljon...

Liza Marklund, Paratiisi. Vasta alkusivuilla olen, mutta luvassa on taas raadollisen tavallista pohjoismaisen naisen elämää, parilla ruumiilla höystettynä. Moniongelmaisten poliisimiesten kansoittaman, vanhalle viinalle ja keittimen pohjaan palaneelle kahville haisevan aseman sijaan tapahtumat pyörivät vastaavin ominaisuuksin varustetussa lehden toimituksessa. Vaihtelua sekin.

Donna Leon saa päättää naisdekkaristien sarjan. Kirja voi olla mikä vain, valitsen sen taas silmät kiinni hyllystäni. Leonin kirjat ovat minulle mielentila. Sama vaikka komisario Brunetti seilaisi gondolilla kaksisataa sivua Grande Canalia edestakaisin, juonta enemmän nautin henkilöistä, elämänmenosta ja Venetsian juhlavista puitteista. Kaupungin kartta kirjanmerkkinä lisää nojatuolimatkan nautittavuutta.

sunnuntaina, huhtikuuta 25, 2004

Kermaa, voita ja sokeria

Suuri läskikeskustelu käy taas kuumana. "Olet kahden kilon päässä avioerosta", totesi mies ex-vyötäröäni silmillään mittaillen.

Itse olen varsin hyvin tullut sinuiksi uuden uhkeamman kehoni kanssa. Tilanteen hyväksyminen on sitäpaitsi huomattavasti helpompaa kuin tuo pahuksenmoinen laihduttaminen. Ulkopuolelta tulevan painostuksen vuoksi olen kuitenkin ollut pakotettu siirtymään varasuunnitelmaan. Olen joutunut turvautumaan järeämpiin aseisiin; kermaan, voihin ja sokeriin!

Ellet itse kykene laihduttamaan, lihota ympäristösi niin, että näytät jälleen hoikalta.

Pari viikkoa olen jo kuullut maireita kehuja valmistamistani aterioista. Toki perunamuusi maistuu tavallista paremmalta, kun sinne upottaa 200 grammaa voita. Pekoni on palannut ruokalistallemme ja pastakastikkeet valmistuvat täyskermasta. Kalan kyytipojaksi kermajuustokuorrutuksia ja salaatteihin majoneesia maun antajaksi. Saunapäivinä paistan rasvaa tihkuvia pannupizzoja oluen kanssa nautittaviksi, evääksi täytän lihapiirakoita lenkkimakkaran puolikkailla. Iltaisin hemmottelen sohvalla lepäävää miestäni kantamalla hänelle leipomiani täytekakkukokeiluja, valkosuklaatorttuja ja kinuskivaahdokkeita, laiskoina päivinä hän saa tyytyä perunalastuihin tai kaupan possumunkkeihin.

Itse syön perheen yhteisillä aterioilla hiiren annoksia, olenhan päivällä taltuttanut nälkäni aivan tavallisella vähäkalorisella ruualla. Orastavia tuloksiakin näkyy jo, niin kohonneessa mielialassa kuin kiristyvässä vyönseudussakin. Rantakauden kohta alkaessa miestä odottaakin yllätys - OMALLA vyötäröllään.

lauantaina, huhtikuuta 24, 2004

Verkkototuus minusta

Lähitulevaisuudessa lentokoneissakin on mahdollista käyttää internettiä. Hienoa!

Oma nettielämäni on säälittävää. Avaan modeemiyhteyden. Käyn harrastuspalstalla ja oksennan henkisesti todetessani pienen besserwisser-kuppikunnan jatkavan pikkunokkelaa sanailuaan. Itse harrasteen parissa - out there - heitä ei näy. Käväisen pankissa ja kenties katsomassa päivän ruokaohjeen. Kartan raskaita sivustoja, esimerkiksi Maikkarille on turha yrittää hitaalla yhteydellä. Kun olen poistanut roskapostini, istunkin jo tumput suorana ihmetellen, missä vielä voisi käydä. Äitien palstoilla turhautuneet naiset iskevät sanallisilla kakkavaipoilla toisaan vasten kasvoja. Chatissa olen se luuseri-imuri, jolle kaikki eronneet, petetyt, kaltoinkohdellut, hyväksikäytetyt, väärinymmärretyt miehet kaatavat murheensa. Loput vaativat vetämään virtuaalivinyylit päälle pientä sessiota varten, ilmaiseksiko, no way! Päivitän blogini, päätän vakaasti tutustua joskus myös kuuteensataankahdeksaankymmeneen muuhun blogiin, ja vajaassa varttitunnissa olen tyydyttänyt maailmanlaajuisen verkottumisen tarpeeni.

Olisi eksoottista tutustua joskus ihmisen, joka viettää suurimman osan valveillaoloajastaan tietokoneen ääressä, mieluiten juuri netissä. Avaisi koneen heti herättyään, istuisi töissä sen palkollisen pakollisen kahdeksantuntisen värisevän ruuden ääressä, rentoutuisi kotona tietokoneen kanssa, kävisi kenties joskus kapakassa, mutta promilleissakin vielä istahtaisi koneen luo, arkena ja sunnuntaina, kotona, matkoilla ja kylässä. Kuinka pieni ruutu voi vangita mielenkiinnon päiviksi, viikoiksi, vuosiksi? Kuinka joillain riittää energiaa kahlata epätäydellisten sivujen kaaoksessa? Voiko elämää elää elämättä?


torstaina, huhtikuuta 22, 2004

Lyhyt lomamatematiikka

On taas aika kohottaa työpaikan ilmapiiriä lomalistojen laadinnalla.

Sijaistilanne ensi kesälle on äärettömän huono. Päteviä, saati halukkaita kesätyöntekijöitä tähän, kieltämättä paskaduuniin, ei ole vielä ilmoittautunut yhtään. Pomo on ratkaissut ongelman persoonallisella tavallaan. Henkilökunta saa pitää lomansa viikon jaksoissa, viikko töitä - viikko lomaa, kaksi viikkoa töitä - viikko lomaa. Pomon sanojen mukaan tämä vähentää sijaistarvetta.

????????????????????

Viimeiset vakituiset työntekijät rustaavat kiireen vilkkaa eroilmoituksia.

tiistaina, huhtikuuta 20, 2004

Matkailu avartaa

Lasten kanssa matkailu on turhanpäiväistä rahan ja ajan haaskausta.

Etsit lapsiystävällisen lomakohteen, maksat siitä itsesi kipeäksi, juokset valokuvauksen ja passihakemusten kanssa ympäri kaupunkia, anot lomaa koulusta, ilmoitat päiväkotiin ja harrastuksiin poissaoloista, perut hammaslääkäri- ja puheterapia-aikoja, suunnittelet ja ostat matkaviihdykkeet, pakkaat... lähtöä edeltävänä iltana piltit sairastuvat kuumeiseen flunssaan ja oksentavat puoliksi pakattuun matkalaukkuun.

Matkalla on kivaa. Ensimmäiset viisi kilometriä. Koskaollaanperillä, onkovieläpitkämatka, montaminuuttiavielä, milloinmepäästäänsinne, renkutukset katkeavat vain matkan varrella olevilla leikkipaikoilla, jotka ovat täynnä muita ylikierroksilla olevia, samaa mantraa hokevia penskoja.

Perillä kaikki on toisin. Silloin kaivataan takaisin matkalle, sillä ne pitkän jonotuksen takana olleet pallomeret ja sarvettomalla muovimopolla ajellut metrit olivatkin yhtäkkiä HYVIÄ hetkiä. Kävelyretkistä vieraan kulttuurin keskellä vanhemmalle lapselle jäi mieleen vain omat kengänkärjet, joita hän uskollisesti mököttäen tuijotti. Nuorimmainen nukkui koko ajan.

Ulkomaisilta ruokalistoilta ei löytynyt kodin toivomuslistan suosikkeja en-mä-tiedä tai ihan-sama, mutta lautasella annokset muotoutuivat tutuiksi yäk-mitä-toi-on ja mä-en-syö-tätä. Naapuripöydän annos on poikkeuksetta paremman näköinen kuin lapsen omalla lautasella oleva, mutta mitäpä tuosta, juniorin pissatuskäynnin aikana tarjoilija on joka tapauksessa jo vienyt meidän molempien lähes koskemattomat annokset pois.

Tulomatka sujuu matkaoppaan kuvia katsellen ja miksi-me-ei-käyty-tuolla syytöksiin vastaillen. Ette suostuneet nousemaan tarpeeksi ajoissa ehtiäksemme kiertoajelu-bussiin, kävelimme ohi muttette halunneet poiketa sisälle, tappelitte kaupungin suurimman leluosaston edessä niin että poistuimme paikalta, vanhempi ei halunnut nousta korkealle torniin, nuorempi ei suostunut astumaan jokilaivaan... Kukaan ei suostu muistamaan tapahtumia, kuin dementikkolauman kanssa matkustaisi.

Kotona kaikki on mahtavaa. Loma oli upea ja kaikkea uutta tuli koettua. Sääliksi kävi koulutovereita, jotka jäivät kaikesta mukavasta paitsi. Harras toivomus oli, että tekisimme pian uuden lomamatkan.

sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2004

Pientä vastatuulta

Elämä iskee pieniä, henkilökohtaisia jalkarättejä päin kasvoja. Herääminen uuteen päivään on vaikeampaa kuin krapula-aamuina. Ahdistaa ja kurkkua kuristaa kuin mehevän perheriidan tai hulttiosisaruksen takauspapereihin kirjoitetun nimen jälkeen. Lapset pyörivät korvatulehduskierteessä, töissä tapahtuu rankkoja ammatillisia huteja, siviilissä murskaan ihmissuhdesiltoja kuin saksalaiset aikoinaan Lappi-turneellaan, kulkuneuvo lepää peltikorjaamolla ryppyisempänä kuin omistajansa, omaa terveyttäni on hoitanut vasta kolme lääkäriā. Kalenteriin katsomatta voin päätellä, että KEVÄT on saapunut!

Neljä vuodenaikaa ovat suuri siunaus meille pohjolan asukkaille, mutta henkilökohtaisesti kykenisin vallan mainiosti elämään vuotta, jossa kevään pituus olisi kaksi viikkoa. Sen ajan voisin sietää raakaa auringonvaloa, joka paljastaa pesemättömät ikkunat, talven valkaiseman ihon ja viherkasvien lehdillä olevan pölykerroksen. Kaksi viikkoa on maksimisietoaika alastomalle luonnolle, mustiksi muuttuville lumikinoksille, oksennukselle haiseville nurmikoille, kuralätäköille ja petollisen kylmettävälle kevättuulelle.

Kevät saa valolla ja uuden kasvun voimalla energiat virtaamaan ihmisissä. Lämpö houkuttelee heittämään pakkaspuvut nurkkaan ja kohottamaan katseen kohti vastaantulijaa. Raju myllerrys heittää myös negatiiviset energiat liikkeelle; luonto uusiutuu, minä en. Kevätmasennus on monen arkipäivää.

keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2004

Brum-brum

Arvoisat kanssaliikkujat. Asfaltti kuumottaa kutsuvana, talvinopeusrajoitukset poistuvat teiltä ja pääsiäisliikenne antaa taas esimakua kesän ruuhkahuipuista. Juuri nyt on oikea aika terästää aisteja ja vilkaista kaistaa vaihtaessa, vasemmalle kääntyessä tai sivutieltä tullessa parikin kertaa olkansa yli. Kaksipyöräiset ovat palanneet teille!

Olipa alla customi, kyykkä tai nahkasohva, kuljettajan paikalta löytyy aina aito ihminen, joka on varsin suojaton ja näkymätön autoon verrattuna. Ei provosoida, ei provosoiduta ja pysytään liikenteessä hereillä. Ei se tuon vaikeampaa ole.

"Kuu kiurusta kesään, bikeristä ei päivääkään." Kevään bongausopas täältä.

maanantaina, huhtikuuta 05, 2004

Perfect

Täydellisyyteen pyrkimisen kirouksen päälleen saaneelle ihmiselle bloggaus on se vihoviimeinen harrastus.

Millaisia paineita luonkaan itselleni. Ajankohtainen, terävä, ajatuksia herättävä, älykkään humoristinen, sopivan henkilökohtainen siivu minusta itsestäni päivittäin vaativan yleisön käyttöön.

Moni pystyy tuohon. Minä yritän ottaa tämän terapian kannalta. Voin ahdistumatta ottaa palasen virtuaalimaailmaa käyttööni. Voin ahdistumatta luoda omannäköisiä, omantasoisia tuotoksia omaan tahtiini. Voin ahdistumatta hallita elämääni, opetella epätäydellisyyttä, onnellista laiskuutta. Oppia epäonnistumaan maailman romahtamatta.

Joskus, kenties.










torstaina, huhtikuuta 01, 2004

Neljäkymmentäkahdeksan euromarkkaa

Olin talousihme, pihi penninvenyttäjä, sukanvarteen säästäjä. Ilman rahauudistusta olisin viettänyt niukan vanhuuden muhkea pankkikirja esiliinani taskussa. Nyt joudun tyytymään pelkkään niukkaan vanhuuteen.

Tunnustan, olen edelleen aivan ulkona rahan arvosta. Tai, nyt vasta olenkin kadottanut suhteellisuudentajuni.

Aluksi tietenkin käänsin eurohinnat markoiksi. Se toimi aikansa. Seuraavassa vaiheessa pelasin pelkillä euroilla ja tein muutaman kipeän ylilyönnin. Tosihalpa takki sadallakahdellakympillä, parikymppiä lastenlikalle tunnin työstä, kahdeksankymppiä muutamasta oluesta ja lenkkimakkarasta kesäkioskille. Olihan näitä. Nyt kolmannessa vaiheessa olen jo luovuttanut ja vähitellen omaksunut reippaan kuluttajan roolin. Parikymppiä on pikkuraha, ei satastakaan kauaa surra. Jo alkukuusta kominumeroiseksi muuttuva perheen käyttötili vielä säikäyttää, mutta opin sulkemaan siltäkin silmäni.

En osaa enää arvioida, onko 25€ lasten puserosta paljon vai vähän, entä 760€ kolmion vuokrana. Voiko kännykästä maksaa 89€ tai ripsiväristä 17.50€ Annanko perheen syödä banaaneja 2.20€ kilohinnalla, onko ysikasi Mazda 13 900€ arvoinen. Enempää eivät kerro markkahinnatkaan, vanhan valuutan arvo on jo unohtunut. Hiusväri kaupassa 48 markkaa vai hiusten värjäys kampaamossa 48 euroa?

Nykyisin yllätän itseni antamalla muiden talletella ne suuret setelit ja vihellellen kuljen kohti kansaneläkkeen perusosaa ja yli neljänkymmenen ahkeran vuoden kartuttamaa työeläkettä.


Olen Pinserin Blogilistalla



Paras merkintä