TumpeLo

Olen hyvä neuvomaan toisia heidän ongelmissaan. Etenkin jälkikäteen. Olen elementissäni kun toiset mokaavat ja pääsen ensimmäisenä huomauttamaan asiasta. Nyt olen hankkinut oman elämän! Ja tässä kerron, kuinka sen käytän.

lauantaina, toukokuuta 22, 2004

Ei satu yhtään!

Olin tänään tosi reipas. Jo puoli tuntia heräämisen jälkeen istuin hammaslääkärin tuolissa. Edellisestä käynnistä olikin vierähtänyt luvattoman paljon vuosia ja hammaspeikko oli ehtinyt herkutella oikein kunnolla. Hammaslääkärin kysellessä toivomuksia kehoitin paikkaamaan kaikki löytyneet reiät yhdellä kertaa. Puudutuksesta kieltäydyin napakan kohteliaasti. Sellainen on paikallan, kun hampaita revitään irti, mutta muuten, pyh, akkojen ja vellihousujen touhua.

Kerran olen nukahtanut kesken paikkauksen, ilman puudutusta, tietenkin. Huvittuneena muistelin ainoaa juurihoitoani. Pienen väittelyn jälkeen sain lääkärin aloittamaan työt ilman piikkiä. Hetken aikaa hän hikoillen porasi ja puhdisti hammastani, kunnes iski välineensä tiskiin ja ilmoitti lopettavansa ellei saa käyttää puudutusainetta. Uhkasi laittaa pikapaikan porauksiensa päälle ja käski minun etsiä toisen lääkärin, joka moiseen masokistiseen suoritukseen kykenisi. No, lääkärin mielenrauhan vuoksi taivuin kivunlievitykseen.

Avasin suuni ja minulle kerrottiin vielä kerran, kuinka puudutepiikki voidaan pistää heti, kun siltä vain tuntuu. Kiitin ja kieltäydyin, eihän tämä satu yhtään.

Pora vinkaisi käyntiin ja iskeytyi hermoon. Takaraivossa saakka vihlaisi. Toisen kerran säväytti silmien seudulla. Kolmannen kerran vain jossain syvällä... Hikikarpalot kohosivat otsalle. Lääkäri sammutti poran ja kysyi, joko puudutettaisiin. "Eih shatu yhthään", mokelsin suu täynnä pumpulituppoja.

Oli hitaamman ruusuporan vuoro. Jyrsintä kumisi päässä, vesi valui silmistä ja kroppani pingottui laudaksi. Olisin voinut olla kiertävän sirkuksen taikurin apulainen, se kepin päällä rautakankena makaava nainen.

Oksetti. Lääkäri huokasi ja keskeytti jälleen työnsä. "Kuule, tuo oksennusrefleksi on selvä kipureaktio,eikö jo voitaisi puuduttaa?" "Eihän tässä enää montaa ole jäljellä", rauhoittelin. "Jatka vain."

Tunnilta tuntuneen hetken jälkeen lääkäri tyhjensi suuni työkaluistaan ja antoi luvan nousta. "Kolme hammasta on nyt kunnossa, en minä enempää raaskinut kerralla paikata", hän puheli minun hoippuessa vapisevin jaloin lavuaarin luo. Revin hiestä märkiä vaatteita ihostani irti ja pesin poskille valuneet silmämeikit desinfiointiaineelle tuoksuvalla saippualla. Lääkäri katsoi minua äidillisesti ja kertoi seuraavalla kerralla käsittelevänsä ison poskihampaan. "Mieti nyt ihan vakavasti sitä puudutusaineen käyttöä", hän vielä lisäsi. Ja minä tyhmä kuulin itseni sanovan vielä kerran, "muttakun... ei se sattunut yhtään!"


keskiviikkona, toukokuuta 19, 2004

Havajilaispaita

Olin pissata housuihini kun tein maaseudulta elämysmatkan markettiin ja näin vaaterekissä metrin verran havajilaispaitoja. Olkoonkin yleinen mielipide, että kyseinen kuosi on yksi maailman inhotuimpia, minuun se kolahti kovaa. Lähipiiri tunteekin minut armoitettuna esteetikkona...

Valuin muistoissani kauas 80-luvulle. Oli pitkä, kuuma kesä ja elin sen pakarat juuri ja juuri peittäneessä farkkuhameessa ja havajilaispaidassa. Minulla oli Seppälän malliston kaikki värit; keltainen, turkoosi ja punainen. Tarvinneeko erikseen mainita, että juuri noihin aikoihin lopetin pohdinnan, mitä muut mahtavat minusta ajatella.

Tuo kesä oli varmaan elämäni parhain. Juuri sellainen "young, free and single" -ajanjakso, jollainen tulisi kuulua jokaisen elämänkoulun perusoppimäärään. Aurinko paistoi ja lämpötila pysyi viikkokausia hellerajan yläpuolella. Päivät makasin uimarannalla, iltapäivisin vetäydyin elokuvateatterin puolieroottisten näytäntöjen viileyteen ja yöt paiskoin töitä kapakassa. Meno oli reipasta. Muutamalla kympillä asiakas sai oksentaa pöydän alle, reilulla tipillä puristella tarjoilijatyttöstä ja palkankorotukset hankittiin öisillä autoajeluilla pomon kanssa.

Tyttökavereita minulla ei tuona kesänä ollut ainuttakaan. Omaksuin miehisen ajattelutavan; seksillä ja rakkaudella ei ole mitään tekemistä keskenään. Toimi se naisellakin, hetken aikaa. Ajoittaista tyhjyyttä torjuin juomalla yksin asunnollani Finlandiaa, Depenche Mode ja Zero Nine pukivat tuntemukseni sanoiksi.

Eräänä päivänä elohopea laski kymmenen pykälää ja sateet alkoivat. Tuli syksy. Havajilaispaidat joutuivat kaappiin ja myöhemmin kirpputorille. Nuoruus ja hulluus jäivät taakse ja koetin pusertaa itseäni aikuisuuden, vastuullisuuden ja kestävän parisuhteen muottiin. Ehkä olen onnistunutkin siinä. Kykenin poistumaan kaupasta ilman havajilaispaitaa.

tiistaina, toukokuuta 18, 2004

MTV 20.00-21.00

Päätin nalkittaa itseni Suureen Seikkailuun ja katsoin aloitusjakson välittämättä alakerrassa käytävstä viidennestä maailmansodasta (kolmas ja neljäs on jo aiemmin sodittu lastenhuoneissamme). Tirkistelijän unelma oli nähdä osallistujien lyhyet esittelypätkät itsestään. Siis kurkistus ihan tavallisten suomalaisten elämään.

Tavis, tavis, tavis, tavis... mutisin itsekseni palatessani sotatantereelle. Jopa teurastaja kuulosti mediaseksikkäämmältä kuin oma arki. Kuluneeseen viikkoni on mahtunut aikuismaisia keskusteluja Kaurismäen täyspitkän elokuvan verran, noin kymmenen virkettä. Hoh-hoijaa.


maanantaina, toukokuuta 10, 2004

Loogista ajattelua

"Äiti, minusta tulee isona Mäkkärin myyjä", totesi poika ajaessamme rasvankatkuisen pikaruokapaikan ohi. "Jaahah", murahdin. "Eilen olit vielä ryhtymässä palomieheksi."

"Niin olin", selitti poika. "Mutta kun palomiesten, sairaanhoitajien ja poliisien työtä kaikki arvostavat ja niillä on kuitenkin hurjan huono palkka. Mäkkärin myyjää kukaan ei arvosta, joten sillä on oltava tosi hyvä palkka. Minä ainakin menen isona Mäkkärille töihin!"

Tuohon ei ollut mitään lisättävää.

perjantaina, toukokuuta 07, 2004

Baaribikerit

Kyllä baaribikereillä on helppoa. Ajokauden avajaisiksi riittää lyhythihaisen race-henkisen paidan silittäminen, tekonahkabootsien lankkaus ja postauspaikan siirtäminen baaritiskiltä terassin aurinkoisimpaan nurkkaan. Vakuutusrahat voi huoletta upottaa alati halpenevaan kaljaan ja vastakkaista sukupuolta voi hakkailla kampaus kuohkeana, kypärä kun on viimeksi ollut päässä firman toissavuotisissa carting-radalla vietetyissä pikkujouluissa.

Baaribikeri on ehtinyt jo hankkia kelpo rusketuksen kun perusbikeri vasta kiroilee autotallissa. Hellekelit yllättivät taas, mutta rungossa on vasta pohjamaali pinnassa ja moottori makaa pieninä palasina kolmessa pahvilaatikossa. Kun pyörä on kasassa, alkavat sateet. Sateet jatkuvat kesälomamatkan ja kokoontumisajoviikonloppujen ajan. Sadeasuja toki on. Ne eristävät ihoa vasten liimautuneet, eilen kastuneet vaatteet tämänpäiväisestä sadevedestä. Baaribikeri siirtyy näiden viikkojen ajaksi takaisin baaritiskille ja kävelee sateenvarjon suojissa kotiin. Seuralaiselleen kertoo vanhan, Arto Nyqvist -tempauksella aikaansaadun sääriluumutuman vihoittelevan kostealla kelillä, todellisuudessa koipi jäi kaatuvan kopiokoneen alle.

Koska bikerin ja alkoholistin ainoa ero on pyörä, tulee baaribikerillekin ennen pitkää henkinen tarve hankkia sellainen. Ruosteinen runko takapihalla riittää. Se on projekti, jonka turvin voi taas juoda muutaman vuoden. Rehvakkaimmat hankkivat uuden pyörän. Yöttömässä kesäyössä he harjoittelevat K-Raudan takapihalla arvokasta lipumista rantabulevardilla ja fiksaavat hiomakoneen ja puhalluslampun avulla pyörän katu-uskottavaan kuntoon.

Varokaa ihmiset tänä kesänä halpoja kopioita!

torstaina, toukokuuta 06, 2004

Bonsai-lapset

Kesken kevätvaatehankintojen mieleeni lipsahti luvaton ajatus bonsai-lapsista. Kun ei riitä, että ostaa talveksi uutta ja kesäksi uutta, vaan kesken kaudenkin kädet ja jalat venähtävät ulos hihan- ja lahkeensuista. Vaikka ruokapöydässä aika kuluu haaveiluun ja kiukutteluun, jostain vain saavat kasvuenergiansa. Maasäteilystä varmaankin.

En sentään pieneen lasipurkkiin lapsiani työntäisi kasvuaan tyrehdyttämään, mutta pysyisivätpä edes sen puoli vuotta yhdessä senttikoossa. Kunhan ovat peruskoulunsa kahlanneet läpi ja kouluttautuneet Kaukaan paperitehtaille kovapalkkaiseen vuorotyöhön, kasvakoon silloin. Omalla palkallaan saavat ostaa vaikka kerran kuussa uudet neljänkymmenenyhden, neljänkymmenenkahden, neljänkymmenenkolmen... lenkkitossut.

Vaan siunattu olkoon tämän kevään muoti. Se on sitten meidän poika, joka kävelee vastaan liian lyhyissä lahkeissa. Äiti on hänelle uskotellut, että se on nyt tosi cool...

maanantaina, toukokuuta 03, 2004

Pieni sininen vihko

Katkerinta vanhenemisessa on huomata vuosi vuodelta muistuttavansa enemmän omia vanhempiaan.

Muistan elävästi, kuinka syvästi inhosin isäni tapaa merkitä pieniin sinisiin vihkoihinsa lämpötiloja, sademääriä, sähkömittarin lukemia, lokakaivon tyhjennyspäiviā. Nuo vihot edustivat minulle seniiliyden huippua.
Nyt omissa käsissäni polttelee uudennihkeä sinikantinen viiden vuoden päiväkirja, omakotiasujan raamattu. Luimuillen kurkkaan ulkomittarin lukeman, merkitsen samalla muistiin milloin traktorimies kävi viimeksi lanaamassa hiekkatien rospuuton jälkeen tasaiseksi.

Mies huutelee kannustavasti sohvalta, "totta helvetissä täyttelet sitä kirjaasi!". Huokaisen. Niin, sen avulla on helppo laskea kasvukauden alku, arvioida veden riittävyys kaivossa, muistaa nuohoojan tilaaminen, seurata lisälämmityksen vuotuista tarvetta. Kyllä maalaiselämä on ihmeellistä!
(puolipilvistä, + 14)

Paras merkintä