TumpeLo

Olen hyvä neuvomaan toisia heidän ongelmissaan. Etenkin jälkikäteen. Olen elementissäni kun toiset mokaavat ja pääsen ensimmäisenä huomauttamaan asiasta. Nyt olen hankkinut oman elämän! Ja tässä kerron, kuinka sen käytän.

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Absoluuttinen perjantai

Jokaisella viikonpäivällä on oma luonteensa. Sillä ei ole mitään tekemistä almanakan kanssa. Joskus voi elää monta sunnuntaita peräkkäin, joskus elämä on pelkkää tiistaita. Tänään on ollut absoluuttinen perjantai.

Heräsin tokaluokkalaisen tönimiseen. Varovasti hän koetti kertoa, että koulu oli alkanut jo kymmenen minuuttia sitten. Muina aamuina olisin hypännyt ylös painokelvotonta tekstiä tuottaen, mutta perjantai, ei se haittaa. Jos yrittäisimme ehtiä päivän toiselle tunnille, ja rehellisesti, puuronkeiton ja lastenohjelmien jälkeen myöhästyimme hiukan siltäkin. Ei se mitään, äidin piikkiin vain.

Perjantai on valmistautumista viikonloppuun. Se on usein miellyttävämpää kuin itse viikonlopun vietto. Silloin voi kaikessa rauhassa ajaa pikkukaupungin markettiin ja viettää siellä toista tuntia hyllyjen välissä hoopoillessa. On aikaa pyytää myyjää etsimään tuoretta vaniljatankoa. Ja kun tajuaa kahden tangon maksavan kahdeksan euroa, voi siirtyä seuraavan myyjän luokse vaatimaan esitelmää vaniljasokerin ja vanilliinisokerin eroavaisuuksista. Kolmatta myyjää tarvitsen kun en löydä Mascarpone-juustoa ja hän saakin minut huolettomalla asenteellaan uskomaan, että ihan tavallinen suomalainen tuorejuusto ajaa saman asian. Jätän myyjät rauhaan, kun koen seuraavan ahaa-elämyksen. Olen asunut poissa äitini helmoista yli kaksikymmentä vuotta, enkä vieläkään omista kuin neljä rumaa koulujenvälisistä hiihtokilpailuista voitettua jälkiruokamaljaa. Löydän paketin niin halpoja ja pelkistettyjä kupposia, että ne näyttävät jo desing-tuotteilta. Näin tarkoituksettomaan joutilaisuuden tilaan voi päästä vain perjantaina.

Perjantai on odotusta. Karkkipäivän vastustajat väittävät karkkipäivälapsista kasvavan perjantaipulloaikuisia. Lapsena opittu mielihyvän odotus jatkuu läpi elämän, keinot vain muuttuvat. En allekirjoita väitettä, vaikka itsekin toimin juuri noin. Tänä perjantaina odotus kohdistuu iltaan. Kassillinen hyviä kirjoja kirjastosta ja levyllinen Loretta Lynnin kitarakantria. Pakastepizzaa, olutta ja kaukosäätimen täysi hallintaoikeus. Lettukestit lasten kanssa ennen iltasatua, yö huipentuu italialaiskomisario Montalbanon seurassa vietettyyn kahdenkeskiseen hetkeen… ellei Guinness vie ennenaikaisesti unten maille. Miestä, karkkipäivälapsi hänkin, en vuosien perjantaikokemukseni perusteella odota kotiutuvaksi ennen sunnuntaita.

Huomenna on pää kipeä. Se ei haittaa, sillä huomenna on lauantai. Lauantaina siivotaan ja lauantaina on tylsää.
Paras merkintä