TumpeLo

Olen hyvä neuvomaan toisia heidän ongelmissaan. Etenkin jälkikäteen. Olen elementissäni kun toiset mokaavat ja pääsen ensimmäisenä huomauttamaan asiasta. Nyt olen hankkinut oman elämän! Ja tässä kerron, kuinka sen käytän.

maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

Vauhtia varusteista

Keväthulluuteen kuuluu hetkellinen vakaa aikomus aloittaa säännöllinen liikunta. Liikkumisessa sinällään ei ole mitään vikaa, kunhan se tapahtuu moottorin avustuksella. Lihasvoimalla eteenpäin meno on parhaimmilllaan television välityksellä seurattuna, etenkin jos kaukosäädin on minulla itselläni.

Viime keväänä kävin kaksi kertaa juoksemassa. Paras saavutus vuosiin. Kuitenkin melko helposti ylitettävissä, joten jos taas kokeilisi. Ja kun nainen aloittaa uuden harrastuksen, ensin aina käydään kaupan kautta. Onneksi Intersportin kuvasto ilmestyi kotiin ostoslistan laadintaa helpottamaan.

Ensiksi kai tarvitaan verryttely- tai tuulipuku. Niitä vain ei enää myydä. On istuvia Gore-takkeja, kuorihousuja, teknisiä paitoja, kainaloiden kohdalta joustavalla verkkopaneelilla (luulin että meillä on seinässä sellaista) varustettuja puseroita ja hengittäviä (5000g/m2/24h) asuja. Mikähän oma hengityskapasiteetti on / 24h? Maanläheisimmältä vaikutti ulkoilupuku, jonka tuotekehittelyssä on erityisesti huomioitu sauvakävelyn erikoistarpeet.

Sauvakävelyssä, ja hatunnosto kaikille rohkeille harrastajille, onkin siis enemmän haastetta kuin pelkkä valinnanvaikeus Unikko-sauvojen ja perussauvojen välillä. Onneksi mm. Suomen Latu kurssittaa ihmisiä kävelemään ja ensimmäisenä haasteena näkyi olevan käveleminen jalkaterät eteenpäin. Tosi friikkiä! Mutta ne sauvat. Niitähän löytyy teleskooppivarrella, täyskomposiittirakenteella, korkkikahvalla, ergonomisella erityisryhmille tarkoitetulla kahvalla, työntöliikettä tukevilla pisteillä varustetuilla hihnoilla, eteenpäin kallistetulla sommalla, jääpiikeillä tai iskuja vaimentavilla asfalttitassuilla varustettuina. Eikä sovi unohtaa sauvoihin sävytettyjä hansikkaita tai kynsikkäitä, sauvakävelijöiden tarpeisiin suunniteltua reppua, juomapullovyötä tai sauvojen kuljettamista kaupungilla ja julkisessa liikenteessä helpottavaa sauvapussia, jota muuten löytyy vyölaukkumallista 30 paria nielevään Team-kassiin saakka. Jotain yksinkertaisempaa, kiitos.

Lenkkikengät kenties saisin ostettua. Pitäisi vain tietää, juoksenko purulla, hiekalla, asfaltilla vai metsäpoluilla. Mistä hitosta sen tietää, kun ei ole vuoteen juossut kuin kerran autotielle ryntäävän lapsen perään. Se oli kyllä hiekalla. Ja olenko normaalisti askeltava, neutraalisti tai lievästi yliprotanoiva, matalan vai korkean holvikaaren omaava, kiertojäykkyyttä tarvitseva, päkiä-, kanta- vai yleisvaimennusta joustourilla tai ilman tarvitseva lenkkeilijä. Onneksi voisin hakeutua kenkäklinikan asiakkaaksi, jossa juoksumaton ja videokameran avulla nämäkin asiat ratkeaisivat. Tai ehkä vain haen ne vanhat maalauslenkkarini autotallista, niillä sitä viime vuonnakin juostiin.

Vaikeaksi menee. Polkupyöräilyä voisi tietysti harkita. Rippilahjaksi saatu kolmivaihteinen elpyisi kyllä aika helpolla. Renkaiden vaihto ja kohtalainen rasvalla hölväys herättäisi sen taas ajokuntoon. Geelipehmustetut taskuilla varustetut kesähansikkaat ja 8-osaisella rakenteella mukavasti istuvat pyöräilyhousut tekisivät minusta vakavasti otettavan harrastajan. Kun kypärä vielä olisi 29 ilmanottoaukolla, 27 tuuletusaukolla, lipalla, ilmanohjaimella, hyönteisverkolla ja aerodynaamisella muodolla varustettu, kyllä elämä hymyilisi.

Sen tässä opin, että urheiluliikkeeseen en suostu menemään. En ennenkuin olen hyväksytysti suorittanut harrasteliikunnan perusteiden ja sanaston alkeiskurssin. Silläkään en enää selviäisi juoksu- ja outdoortietokoneiden kanssa, jotka täydellisten kehontietojen lisäksi mittaavat ilmanpaineen, korkeusprofiilit, ovat täydellisiä kompasseja, matka-ja nopeusmittareita, harjoitus- ja ravintopäiväkirjoja, joiden tiedonsiirto onnistuu matkapuhelimiin ja tietokoneisiin, joiden avulla taas voi vertailla harjoituksia muiden kohtalotovereiden kanssa...

Eli, jos nyt lähden lenkille, saatan innostua liikkumaan. Liikuttuani jonkin aikaa innostun lisää. Ja kun vielä hiukan enemmän innostun, löydän itseni asentelemasta kenkään ja yläselkään liikuntasuoritusta mittailevia sensoreita. Se taas on varama merkki kuntoiluaddiktista ja juoksutietokoneriippuvuudesta, johon tavallisella työssä käyvällä perheenäidillä ei ole aikaa. Ei siis ole vaikea arvata, lähdenkö tämän jälkeen sille ensimmäiselle lenkille. En todellakaan.

1 Comments:

  • At 7:50 ap., Blogger Stello said…

    Onneksi suklaan ostamisesta ei ole tehty noin hankalaa! 8)

     

Lähetä kommentti

<< Home

Paras merkintä